Poster

Testissä: Lasten kumisaappaat 2020

Mikään ei ole hauskempaa kuin vesilätäköissä hyppiminen! Meidän suloinen testipaneelimme on kahlannut läpi sateisten leikkipuistojen testatakseen kauden parhaimmat lasten kumisaappaat.

Mitkä kumisaappaat hankin lapselleni? Hyvä kysymys! Sateen tuloa ei voi aina ennustaa, joten hyvät kumisaappaat ovat ehdoton varuste pienelle seikkailijalle. Meidän iloinen testipaneelimme on leikkinyt, hyppinyt ja juossut sateisissa merkeissä vuoden parhaissa kumisaappaissa.

Tretorn Aktiv Kid NYMalli: Active kid

Merkki: Tretorn 

Tämä oli erityisen hyvää: Karkea pohja, jossa on liukumista estävä kuviointi. Tämän ansiosta saappaita voi pitää melkein mihin vuodenaikaan tahansa.

Testipaneelin selvitys: Tässä on kunnon kumisaappaat, joissa on paksu pohja reilulla kuvioinnilla hyvän pidon takaamiseksi. Sinun ei tarvitse huolehtia, että lapsesi liukastuisi näillä saappailla. Paksumpi pohja nostaa jalan korkeammalle maatasosta, joten jalat eivät pääse helposti kylmettymään edes myöhemmin syksyllä. Nämä saappaat tuntuvat kestävän monet hyvin erilaisetkin sääolosuhteet, tosin lukuunottamatta kunnon pakkaspäiviä, sillä niissä ei ole vuorta.

– Tämä pari on täydellinen aktiiviselle lapselle, yksi äideistä toteaa ja lisää:

– Tuntuu hyvältä hankkia saappaat, jotka kestävät monen vuoden leikit. Sen lisäksi niissä on klassinen suunnittelu, joten ne eivät mene koskaan pois muodista.

Saapas on korkeavartinen, ja lahkeille löytyy tilaa niin saappaan sisä- kuin ulkopuolellakin. Active Kid -saappaissa on myös irrotettava pohjallinen, joka tuntuu mukavalta ja vaimentaa iskuja. Takapuolelta, kannan kohdalta, ja niin saappaan kärki kuin kantapääkin on vahvistettu. Laatua ja hyviä ratkaisuja täydellisenä pakettina!

Saatavilla myös väreissä:

Keltainen, vaaleanpunainen, musta ja mariininsininen.


Tretorn Aktiv Chelsea.jpgMalli: Active chelsea

Merkki: Tretorn

Tämä oli erityisen hyvää: Suunnittelu! Testipaneeli kertoo, että näillä saappailla katu-uskottavuus nousee pilviin.  

Testipaneelin selvitys: Tämä on junior-malli, jossa on erittäin karkea pohja sekä liukumista estävä kuviointi. Pohjan ansiosta voikin huoletta juosta sateisessa metsässä ilman, että tarvitsee murehtia kaatumisesta. Iso plussa! 

Malli muistuttaa Chelsea-saapasta, mikä miellyttää testipaneelia välittömästi. Saappaat ovat hurjan hyvännäköiset! Sen lisäksi lapsen on helppo pukea ja riisua ne itse matalan varren ansiosta. Ainoa huono puoli matavartisissa saappaissa on, että syvempiä vesilammikoita on syytä välttää.

– Toisaalta niissä on helppoa pyöräillä ja pelata jalkapalloa! Aivan, sateessa siis, yksi vahemmista kommentoi.

Saappaat ovat laadukkaat, eivätkä ne hajoa ensi kättelyssä. Vaaleanpunainen väri on suosittu niin pienten kuin isompienkin keskuudessa, ja malli onkin niin kaunis, että lapsi pukee nämä mielellään päälle, vaikkei sataisikaan.

Saatavilla myös väreissä: Musta. 


Reima Ankles Rain Boot.jpgMalli: Ankles rain boot

Merkki: Reima

Tämä oli erityisen hyvää: Nämä saappaat ovat hieman pehmeämmät kuin muut mallit, ja niissä on matalampi varsi, joten ne soveltuvat paremmin leikkimiseen eivätkä tunnu niin kömpelöiltä, kuin korkeavartiset saappaat. 

Testipaneelin selvitys: Nämä ovat kevyet ja taipuisat kumisaappaat, joissa on matala varsi. Se tuntuu monipuolisemmalta kuin korkeavartiset saappaat, sillä näissä liikkuminen on selkeästi kevyempää. Miinuksena on vain se, että varren pituuden vuoksi syvemmät vesilätäköt täytyy kiertää kaukaa.

– Saapas on melkein kuin lenkkareiden ja kumisaappaiden risteytys. Saappaan keveyden ja taipuisuuden vuoksi lapset ihastuvatkin siihen heti, yksi testaajan vanhemmista toteaa tyytyväisenä.

Saappaat ovat hyvin mukavat ja kantapää istuu hyvin. Sadehousut saa helposti vedettyä saappaiden yli. Pohja on kuvioitu ja siinä on hyvä pito.

Saatavilla myös väreissä: Vaaleanpunainen ja tummansininen.


Viking Dråpe Baby Boots.jpgMalli: Dråpe baby boots

Merkki: Viking

Tämä oli erityisen hyvää: Suunnittelu, saappaat olivat niin hienot, että testipaneeli halusi nukkua ne jalassa.

Testipaneelin selvitys: Todella suloiset kumisaappaat pisara-kuvioinnilla, saatavilla sinisenä tai keltaisena. Varsi on korkea, jonka vuoksi nämä saappaat ovat täydelliset lätäkköhyppelyyn!  Pohjan ulkokerroksessa on sievä ruudukkokuvio, mutta jos hienojakoinen santa jää kosteana kiinni pohjaan ja sitten kuivuu, kulkeutuu hiekka sotkemaan eteisen, kun saappaat puetaan taas jalkaan. Tämän vuoksi testipaneelin jäsenten vanhemmat suosittelevat aina huuhtomaan tai ravistelemaan hiekan pois, jos lapsi on viettänyt päivän hiekkalaatikolla.

– Lapseni ihastui näihin saappaisiin niin kovasti, että hän kieltäytyy ottamasta niitä pois jalasta, eräs testipaneelin vanhempi sanoo.

Toisin sanoen, oikein hyvät kumisaappaat! Pohja on aika paksu, mikä suojaa maasta hohkaavalta kylmältä. Saapas on joustava ollakseen kumisaapas, ja siinä on helppo leikkiä ja juosta. Todellinen suursuosikki. 

Saatavilla myös väreissä: Keltainen.


Didriksons Splashman Kids Boot.jpgMalli: Splashman kids

Merkki: Didriksons

Tämä oli erityisen hyvää: Hyvä pito karkean pohjan ansiosta!

Testipaneelin selvitys: Näissä hyvännäköisissä saappaissa on mukana nauhat. Ne ovat pääasiassa saappaissa vain näön vuoksi, ja nauhat kannattaa sitoa huolella, sillä muuten ne voivat aueta. Saappaiden sivuilla olevat kahvat auttavat lasta pukemaan saappaat itse, mikä on erittäin tärkeä asia niin lasten kuin vanhempienkin mielestä. Tämä korostuu etenkin, jos lapsi on hyvin päättäväisessä iässä ja haluaa tehdä kaiken itse!

Pohjan selkeät urat antavat tukevan tunnun maahan. Lisäksi housujen lahkeet saa laitettua saappaan sisä- ja ulkopuolelle. 

– Tässä ovat erittäin hienot saappaat kevän ja kesän pihaleikkeihin, testipaneeli toteaa. 

Saatavilla myös väreissä:

Punainen, vaaleansininen, keltainen ja vihreä.


Aigle Lolly Pop.jpgMerkki: Lolly pop

Malli: Aigle 

Tämä oli erityisen hyvää: Korkea varsi! Lätäköihin voi hyppiä jopa ilman sadehousuja - ja jalat pysyvät kuivina.

Testipaneelin selvitys: Nämä kumisaappaat ovat epätavallisen pehmeät hyvin korkealla varrella varustettuna. Pohja ei ole erityisen karkea, joten näissä saappaissa ei kannata juosta, kun lämpötila lähenee nollaa ja maa alkaa olla jäässä.

Plussaa tosin on se, että sadehousut mahtuvat saappaiden sisään.  Malli sopiikin hyvin kevääseen tai kesään, sillä siinä ei ole vuorta.

– Yksinkertainen ja hyvännäköinen suunnittelu, joten saappaat on helppo yhdistää kaikkiin asukokonaisuuksiin!

Saatavilla myös väreissä: Keltainen, vaaleanpunainen ja sininen. 


Viking Jolly.jpgMalli: Jolly

Merkki: Viking

Tämä oli erityisen hyvää: Saappaat tuntuvat joustavilta ja niissä on kevyt liikkua.

Testipaneelin selvitys: Kumisaappaan malli on leveä, joten sinne saa puettua useammatkin sukat, tosin riskinä on, että lapselle saappaat ovat liian isot, ellei koko ole täysin oikea. Kannattaa siis tutkia koko-opasta tarkkaan, jos olet epävarma. Kenkä on hyvin joustava, mikä osoittautuu hyväksi ominaisuudeksi, kun on aika laittaa galon-housut saappaiden päälle ulkoleikkejä varten.

Suunnittelu suorastaan huokuu retroa, mikä miellyttääkin niin lapsia kuin vanhempiakin. Muuten saappaan sisus kerää parhaat kehut. 

– Saappaan sisäpinta on iso plussa. Kangas on pehmeää, mukavan tuntuinen ja kuivuu nopeasti, yksi vahemmista toteaa.

Saatavilla myös väreissä: Vaaleanpunainen, sininen, vihreä ja oranssi


Tretorn Gränna.jpgMalli: Gränna

Merkki: Tretorn 

Tämä oli erityisen hyvää: Tässä meillä on iloisen väriset kumisaappaat, jotka varmasti loistavat harmaassakin säässä.

Testipaneelin selvitys: Ensimmäiseksi testipaneeli haluaa nostaa esille saappaiden värikkään suunnittelun. Väri on merkittävässä osassa keskellä ikävää sadepäivää, kun lapsi pääsee piristämään päivää näillä saappailla. Käytännössä se on klassinen kumisaapas, joka sopii kaikkiin sateisiin hetkiin. Saapas istuu hyvin, ja sekä varpaiden että kantapään kohta on vahvistettu.

– Pohja on tukevamman tuntuinen kuin muissa vastaavissa malleissa. Se on iso etu, yksi vanhemmista toteaa.

Varsi on peruskokoa, joten saappaiden sisään saa laitettua vähän pidemmätkin lahkeet ilman, että kenkä istuu huonosti jalassa. Lyhyesti sanottuna tässä on luotettavat kaverit sateen sattuessa!

Saatavilla myös väreissä: Pistaasinvihreä/sininen


Crocs Handle it.jpgMalli: Handle it rain boots

Merkki: Crocs 

Tämä oli erityisen hyvää: Saapas on erittäin kevyt ja mukava Croslite-materiaalin ansiosta. 

Testipaneelin selvitys: Tässä on erittäin kevyet saappaat, jotka on valmistettu Crocsin omasta erityisestä materiaalista. Sitä kutsutaan Croslite-materiaaliksi ja se painaa vähemmän kuin tavallisissa kumisaappaissa käytetty seos. Jos olet joskus kokeillut klassisia Crocs-tohveleita, tiedät miltä materiaali tuntuu. Ulkonäöllisesti saappaan erottaa muista kahvat, joista lapsen on helppo vetää saappaat jalkaansa täysin ongelmitta.  

– Nämä saappaat ovat täydelliset sateiseen kesäpäivään! yksi testaajan vanhemmista sanoo, ja lisää: 

– Kylmemmillä keleillä kannattaa pukea päälle lisäsukat, sillä saappaissa ei ole vuorta. 

Varsi on oikein hyvän korkuinen, ja saapas on leveä varpaiden kohdalta, joten villasukkien lisääminen ei tule olemaan ongelma. Tämän mallin suurin etu on keveys ja korkea käyttömukavuus!

Saatavilla myös väreissä: Turkoosi, keltainen, sininen, vihreä ja vaaleanpunainen.

OSTA NYT: Lasten kumisaappaat

LUE LISÄÄ: Voiko sadevaatteita pestä?

Suomen VarmakauppaVisaMastercardKlarnaPayPalPosti
© 2010-2020 Footway Group AB Listed on Nasdaq First North Growth Marketme@footway.fi - 0800 100 500
Finland